lauantai 29. helmikuuta 2020

Tiina

Tiina on vanha tuttu edelliseltä sinkkuajaltani. Muistan, että hänen kanssaan oli aina todella intohimoista seksiä. Päätän ottaa häneen yhteyttä Whatsappilla ja tunnustella onko hän edelleen sinkku ja voisimmeko vielä tavata.

Tiina kertoo olevansa sinkku ja tiedustelee miksi otin yhteyttä vuosien jälkeen. Päätän olla suora ja kertoa, että olen eronnut ja harrastan nyt irtoseksiä naisten kanssa. Kerron, että olen kaivannut häntä ja muistellut lämmöllä edellisiä kohtaamisiamme. Tiina tuntuu syttyvät yhteydenotostani ja haluavansa tavata. Sovimme treffit hänen asuntoonsa.

Oven avaa hiukan pyöreä, isorintainen Tiina. Lyhyet hiukset on värjätty punaisiksi ja päällä Tiinalla on siniset farkut ja harmaa neulepusero. Suutelen Tiina heti ulkovaatteet riisuttuani.
"Kiva nähdä taas.", kerron Tiinalle.
"Niin on.", hän vastaa.
Enempää keskustelua ei tarvitse käydä. Molemmat ovat niin kiimoissaan, että vaatteet on riisuttava heti eteisessä. Koskettelemme toistemme vartaloita samalla kun suutelemme kiihkeästi. Puristan Tiinan rintoja molemmilla käsillä.
"Purista kovempaa. Ei tarvitse olla noin hellä.", Tiina kertoo.
Tiina tykkää vähän rajummasta. Riisun Tiinan rintaliivit ja otan kunnon otteen molemmilla kämmenilläni ja puristan napakasti. Tiina nauttii silminnähden.

Vedän Tiinan perässäni makuuhuoneeseen ja asetan hänet nojaamaan käsillään sänkyyn. Läimäytän pari iskua kämmenelläni hänen paljaille pakaroille. Tiina ulahtaa. Otan kondomin ja asetan sen paikoilleen. Alan työntämään hitaasti ja kiusoitellen kulliani Tiinan pilluun takaapäin. Lisään hiukan tahtia ja läimäytän pari kertaa uudelleen pakaroita. Tiina voihkii. Nappaan hänen käsistään kiinni ja käännän ne hänen selkäänsä vasten samalla kiristäen tahtia kovemmaksi.

Haluan vaihtaa asentoa ja hyppään sängylle selälleni. Tiina tulee päälle ja laittaa penikseni sisälleen. Hän alkaa liikuttamaan lantiotaan nopeasti. Tuntuu todella hyvältä samalla kun katson Tiinan valtavia rintoja heilumassa silmieni edessä.

Ei aikaakaan kun tunnen paineen alavatsassani. Tulen ja karjun. Tiina on taitava ratsastamaan.
"Haluutko saunaan?", Tiina kysyy.
"Kiitos se olisi ihanaa."
"Niin oli tämäkin hihi.", Tiina naurahtaa. 
 
 
 

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Sirpa

Suuntaan yökerhoon yksin. Yksin on parempi mennä, koska silloin on keskityttävä olennaiseen. Jätän takkini narikkaan, tilaan lonkeron ja alan kävellä ympäri klubia.
"Mukavasti porukkaa", totean
Istun pöytään ja alan katsella potentiaalisia seksikumppaneita tälle illalle. Hörppään lasini tyhjäksi ja  suuntaan tanssilattialle.

Hetken tanssittuani huomaan, että minua katsellaan pienen matkan päästä; noin nelikymppinen nainen hiukan tuiskeessa. Kurvikas, tumma nainen pukeutuneena vartalon myötäiseen mekkoon ja korkokenkiin. Flirttailen hänelle takaisin. Nainen nousee penkistään ja lähtee kävelemään minua kohti. Hetken kuluttua hän on minussa kiinni ja katsomme toisiamme silmiin kun lantiomme heiluvat musiikin tahdissa.
"Moi!", sanon.
"Moi!", kuuluu vastaus.
Musiikki soi kovaan ja totean, että tässä ei nyt pysty mitään keskustelua käymään. Tanssimme hetken lähekkäin. Huomaan, että hän on selvästi minusta kiinnostunut ja ei pelkää näyttää sitä. Himoni häntä kohtaan alkavat kasvaa.
"Mennään tonne syrjemmälle!", sanon naiselle.
"Mennään vaan!"
Tarraan naista kädestä kiinni ja kävelemme ravintolan puolelle, jossa ei musiikki ei pauhaa niin kovaa.
"Mä oon Tomi."
"Sirpa."
Sirpa kertoo, että tuli kerholle ystävättärensä kanssa, mutta hän on johonkin hävinnyt. Juttelemme hetken kummankin illasta ja toisistamme. Hetken rupattelun jälkeen ehdotan, että lähtisimme viettämään iltaa johonkin muualle kaksin.
"Okei mennään mun luo.",  Sirpa toteaa.
Sirpa ei asu kaukana, joten voimme kävellä sinne. Kerrostalon ulko-ovesta sisään ja hissillä kolmanteen kerrokseen. Suutelemme hississä ja Sirpa voihkaiseeen hieman.

Asuntoon sisäänpäästyä riisumme ulkovaatteemme ja Sirpa vetää minut kädestä perässään makuuhuoneeseen. Suutelemme ja käteni vaeltaa pitkin Sirpan ihanaa kurvikasta vartaloa. Tunnen kuinka penikseni kovettuu housuissani. Avaan mekon vetoketjun ja vedän mekon alas. Suutelen Sirpan kaulaa ja avaan rintaliivit. Sirpalla on ihanat rinnat. Suutelen niitä ja näykkäisen vähän hampaillani nännejä. Sirpa voihkii ja hieroo kädellään kaluani housujeni läpi.

Hän avaa vyöni ja vetää farkkuni ja alushousuni alas. Sirpa runkkaa kädellään minua samalla kun hieron etusormellani hänen pilluaan. Pillu alkaa olemaan jo tosi kostea.
"Onks sulla kumia?", Sirpa kysyy.
Otan kondomin housujeni takataskusta, revin pakkauksen auki ja rullaan kondomin paikalleen. Sirpa on sillävälin ottanut pikkuhousunsa pois ja käynyt sängylle selälleen makaamaan.
"Tuu mun sisään.", Sirpa pyytää.
Asetun Sirpan päälle ja alan varovaisesti laittamaan penistäni hänen sisäänsä. Hänen pillunsa tuntuu todella hyvältä. Lisään tahtia pikkuhiljaa ja Sirpan voihkinta voimistuu.
"Aah just noin!"
Panen vielä kovempaa ja Sirpa alkaa lähestyä orgasmiaan. Hän voihkii ja tärisee. 
 "Siinä ei kauaa mennyt.", ajattelen mielessäni.
Annan Sirpan hetken ottaa happea ja ehdotan panemista takaapäin. Sirpa pyörähtää ympäri ja työnnän kovan penikseni pilluun. Alan pikkuhiljaa hieromaan penistäni hänen sisällään aluksi hitaasti ja sitten kovempaa. Lantioni läpsyy hänen pyöreitä pakaroita vasten yhä kovempaa kun kiihdytän tahtia. Mietin, että en pysty kauaa enää pidättämään, joten annan spermani tulla ulos ja karjahdan pari kertaa nautinnosta.

Käännymme molemmat sängylle selälleen makaamaan ja tasaamaan hengitystämme. Sirpa tulee kainalooni.

 "Tuntuipa hyvältä.", hän sanoo.
 "Niin tuntui.", sanon ja suutelen vielä Sirpaa.
 
 
 

Nautintoa jakamassa

Hei lukija,

Tässä blogissa jaan tarinoita seksistä kohtaamieni naisten kanssa. Tarkoitukseni on tavata mahdollisimman monia naisia ja kokea upeita seksuaalisia kokemuksia heidän kanssaan. Samalla tietysti toivon oppivani itsestäni, seksistä ja naisista uutta.

Olen 30-vuotias tavallinen ja rehti suomalaismies Kaakkois-Suomesta. Ulkonäöltä olen pitkä, tumma, karvainen ja harteikas. Työhöni kuuluu paljon pitkiä vapaita, jotka aion käyttää uusien naisien tapaamisiin ja tämän blogin kirjoittamiseen.

On mielettömän upeaa aina tavata uusi nainen ja oppia tuntemaan mistä hän nauttii seksissä ja panna menemään oikein kunnolla. Olen seksuaalisesti avoin ja tykkään kokeilla uusia juttuja sängyssä.

Olen jonkinverran seurannut suomalaisia seksiblogeja ja tullut siihen tulokseen, että haluan olla osa tätä joukkoa, jotka jakavat seksikokemuksiaan yleisölle. Naisia pyrin lähestymään sekä julkisilla paikoilla että internetin avulla.

Yhteydenotot: nautintoon1@gmail.com

Toivottakaa onnea!